Vaikka yhtään ei tunnu siltä niin tänään se kuitenkin on, vuoden viimeinen päivä. Epätodellinen on ainoa sana, jonka keksin kuvaamaan tätä tunnetta. Yksi vuosi tuntuu pitkältä sanottuna, kalenteria selatessa ja hetkessä eläessä. Sitten kuitenkin tulee viimeinen päivä ja tajuaa, että aika on mennyt todella nopeasti, ihan liian nopeasti. Käyn varmaan aina läpi samat asiat: olenko tehnyt tarpeeksi, miksen ole tehnyt mitään vai olenko sittenkin, olenko tyytyväinen tähän vuoteen, olenko nyt onnellinen? Ja voiko nyt siirtyä seuraavaan vuoteen, pitäisikö sen tuntua isommalta asialta ja jäikö jotain kesken?
Onneksi mulla on tekemistä eikä aikaa ajatella liian paljon, vähästäkin tulee toisinaan jo ihan hulluksi. Aamun työmatka tapahtui ajoissa, lähes tyhjässä metrossa. Ihmiset on jo vetäytyneet jonnekin omiin koloihinsa tai talviunille. Se mahdollisuus on ainoa, jota muumeissa kadehdin. Se voisi joskus tehdä hyvää. Työpaikassa, jossa työmäärä on loputon, on hyvät puolensa. Ajatukset eivät taaskaan ehdi vaeltaa liikaa ja keskittyminen säilyy sopivassa kiireessä. Vai oliko sitä kiirettä vai ajattelinko mä vaan, että mulla on koska täytyy tehdä töitä tehokkaasti ja skarpata? Kuka sitäkään tietää. Ehkä oon edelleen sekoamassa. Ei kun kyllä sitä oikeasti oli ja tein vähintäänkin pienen palveluksen auttaessani päivystäjiä, jotka aina pääsevät lähtemään vasta viimeisten joukossa. En mäkään haluaisi tällaisena päivänä istua yliaikaa tyhjässä toimistossa.
Lähtiessäni viimeiseksi töihin jätetty vaksi jaksoi olla positiivinen: "Oot selkeesti hippoihin menossa, sulla ei oo sitä pikku myy tyyliä. Toi sopii sulle tosi hyvin!" Ihan sydäntä lämmitti, laitoin tukkaa kuitenkin 10 minuuttia aamulla. Siinä Hakaniemen tuulessa ja tuiskussa juostessa siitä oli tuskin mitään jälellä kun pääsin Arabiaan, mutta mitäpä tuosta. Loppuilta Minnan ja Hannan kanssa ei luonut mulle kauheita hiuspaineita. Hiuspaineita? Onko mulla sellaisia koskaan oikeasti.. Ehkä toisinaan jonkin sortin takkujuurikasvuahdistusta vaan. Jokatapauksessa, hyvää ruokaa (kiinalaista) ja vähän juomaa sekä molopolia ja tietty niitä raketteja takasivat hyvän illan! Tähän ei kannattaisi mainita sitä mistälie johtunutta huonoa oloa sitten joskus yöllä, mutta toisaalta hieno tapa sekin on aloittaa uusi vuosi. Kaikki kuitenkin ajattelevat, että olit vaan niin kännissä. No en onneksi kuitenkaan ollut.
Illasta on muutama hieno kuvakin ja uusi vuosi sitten otettiin vastaan järkyttävän kovan tuulen ja rakettipelon saattelemana hyvin epätalvisessa kaupunkilaismaisemassa Arabianrannassa. Kuitenkin ystäväseurassa, jopa melkein samassa kuin viimeksi.
Niin tämä vuosi 2013 on eletty. Se alkoi ja päättyi ei niin erityisen hyvässä säässä, Minnan seurassa ja itseasiassa jopa opiskelija-asunnossa. Mainitsemisen arvoista on kuitenkin asioiden kehitys: nyt ei satanut vettä, me ei oltu kahdestaan eikä se kämppä ollut enää kaamea kolo vaan kodikas pesä.
Mä oon näin ollen täyttänyt lupaukseni yhdeltä vuodelta. Se vuosi löytyy enemmän ja vähemmän järkevinä sanoina, kuvina, jollotuksina ja biiseinä täältä. Onko vähän outo hetki olla jollainlailla ylpeä? Oon silti. Ensimmäinen kerta se on kuitenkin kaikessa ja nyt näissä lupausasioissa pääsin yhden tason läpi. Ehkä mä luulen etten pysty lopettamaan tätä jaarittelua ainakaan kokonaan, ehkä tätä täytyy jatkaa ensi vuonna. Ehkä näistä papatuksista on ollut jollekin jotain iloa, ehkä vaan mulle. Mutta nyt mä sen voin kerrankin muistaa millainen vuosi mulla on ollut.
Hyvää tätä uutta vuotta 2014 jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti