Mä olin tänään pari minuuttia yli kahdeksan töissä. MINÄ. En todellakaan voi uskoa. Ja mä siis myös tein töitä. En melkeen voi uskoa sitäkään. Oli kyllä outoa olla siellä ensimmäisten joukossa ja vielä poistuakkin viimeisten joukossa. Yksi työkaverikin kyseli, että "mitä sä nyt täällä vielä teet lähde kotiin", mutta mä yritin toteuttaa sitä vajaan kahdeksan tunnin työaikaa mahdollisimman hyvin ja sinnittelin neljään asti. Ei siinä, töitähän olisi pidemmällekin riittänyt.. Jos pääsemme huomenna etuajassa lähtemään olen siitä kyllä hyvin iloissani. Pelkään vain nukahtavani ennen kuin edes näen vuoden vaihtuvan. Koko ajan tuntuu keskiviikolta.
Työasiat jännittävät edelleen jonkin verran, jotenkin on hassu tilanne. Ihan kuin alottaisi kokonaan uudessa paikassa, vaikka niin ei ole. Ehkä mua vähän pelottaa se vastuu, jota uudet tehtävät tuo tullessaan. Ehkä se sama perfektionismi, jonka kanssa olen joutunut vuosia taistelemaan musiikin kanssa alkaa ihan oikeasti puskemaan esille työssäkin. On jotenkin kamalaa, jos ei tiedä, vaikka se on ihan luonnollista. Pitää olla aika urpo tavoitellakseen täydellisyyttä jossain, missä sitä ei oikeastaan voi edes määrittää. Tai määritelmä on ainakin hyvin laaja. Tai ehkä mä koen tarvetta kehittyä niin, että olisin jollain lailla samalla tasolla ja mut otettaisiin vakavasti ihan oikeasti. Tai ehkä olen vain hieman sekoamassa hetkellisesti.
En millään voi uskoa, että tämä vuosi on nyt lähes kokonaan koettu. Mulla on perhosia mahassa ja väsymysvapina. Niin mä ainakin luulen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti