Pikku vuorella

Vihdoinkin se on palannut! Nimittäin aurinko. Tänään on koko päivän ollut melko kiva sää, mitä nyt aika hemmetin tuulinen edelleen. Nukuin kuitenkin aika pitkään (ihan varmuuden vuoksi jos vaikka olisikin satanut niin ei sitten tulisi turhaan lähdettyä minnekään), joten päätin viettää päivän täällä Los Crisissä. Tuulesta huolimatta ajattelin jatkaa tätä mun uutta maastokävelyharrastusta.

Täällä oli se yksi kukkula, josta olen aiemminkin maininnut silloin kun löysin sen yhden pienen paratiisirannan. Sen missä kellui se vene. Silloin löysin sen yhden polun. Tänään päätin lähteä ottamaan selvää siitä polusta. Tarkemmin siis lähteä kiipeämään sitä vuorenrinnettä.

Muutama muukin oli hokannut, että nyt on hyvä kiipeilyilma. Lämmin sää, aurinko pilkotti välillä pilvien takaa ja se tuuli.. No sehän nyt on vain sellainen sivuseikka. Ketä se nyt häiritsee. Rinnettä pitkin meni aluksi muutama selkeä polku, joten alku oli helppoa. Nousu ei ollut varsinaisesti jyrkkää, mutta pian polku muuttui tosi kiviseksi ja sen kipuaminen oli aika hidasta. Jokainen askel piti katsoa tarkasti, mutta eihän mulla mikään kiire ollut. Veikkaan, että ylösasti pääsemiseen meni sellainen 45minuuttia.

Alkumatkasta näkyi vielä muitakin.

Jos joku ei heti ymmärrä niin tässä kuvassa on siis se polku (sen jälkeen kun isot kivet tulivat mukaan kuvioihin).

Jatkoin kävelemistä vuoren päällä isompia ja pienempiä polkuja pitkin. Irtokiviä oli onneksi vähän vähemmän, mutta tuuli tietenkin vielä kovempaa kuin alhaalla. Mutta maisemat, ne oli taas iiiiiiihhanat! Kyllä kannatti kiivetä. Voittajafiilis. Ja se kun tajuaa kävelevänsä yksin vuorella, loputtoman isolta näyttävällä vuorella, ketään ei näy, mitään muuta ei kuulu kuin tuulen ulina ja vähän linnunlaulua. Siinä olis voinut vaikka alasti juosta ympyrää eikä kukaan olis koskaan saanut tietää. Aika siistiä.

En tiedä kauanko siellä tallustelin, mutta aaaika kauan sai mennä eteenpäin ennen kuin aloin näkemään maisemia vuoren toisella puolella. Mä olin jotenkin ajatellut, että eihän siellä ylhäällä voi joutua hirveästi kävelemään kun vuorethan on sellaisia suippoja, että kun sinne päälle pääsee niin näkee heti kaikkialle.. Ei se nyt ihan mennyt niin :D Polut olisivat jatkuneet vielä paljon kauemmas ja korkeammallekin, mutta mulle riitti nämä maisemat ihan hyvin.

 Takaisinpäin kävellessä olikin sitten mukava vastatuuli ja ehkä ihan pikkaisen meinasin eksyäkin kun aloin soveltamaan omia polkuja (siis sen mitä nyt vuorella voi eksyä, kyllähän sieltä aina jostain alas pääsee kun tarpeeksi kauan tarpoo). Ylöspäin kiivetessä olin jotenkin ajatellut, että alaspäin on sitten helpompaa, mutta paljon vaikeampaahan se oli. Tietysti jalkarakkulat olivat taas vähän innostuneet vaikeuttamaan elämää, mutta kyllä oli muutenkin aika haastavaa. Jotenkin siitä mönkimisestä silti selvisin ja alhaalla olisin taas voinut tuulettaa kuinka hienoa tämä matkailu onkaan!