"Talvesta ei ole koskaan ollut kenellekään mitään hyötyä". Paljon en ole suomalaista televiissiota kaivannut, mutta kun eilen illalla sai pitkästä aikaa katsoa Hyvät ja Huonot Uutiset niin se oli kyllä hienoa. Mä en oo koskaan oikeastaan ajatellut, että Kuustosen Mikko olisi jotenkin huumorimiehiä, mutta alusta asti tää ohjelma on muuttanut mun käsitystä ja oikeastaan hänhän osaa olla ja/tai on hirveen huvittava kaveri. "Enkelit lentää sun uniin" -läppä jaksaa aina naurattaa. Miika Nousiainen on ehdottomasti suomen ihanimpia miehiä, Niina Lahtinen on ihan loistava, samoin kuin Tuomas Kyrö kaikessa syrjäytyneisyydessään ja onhan H. Hyppönenkin niin täydellinen roolissaan, ettei kyseessä vaan voi olla mitään muuta kuin erinomainen ohjelma. Mietikkää ny itekki:
Huumorimeininkiin päästyäni katsoin myös vanhat näkemättä jääneet Putousjaksot. Eihän se viimeinen varsinainen jakso oikeastaan ollut kovin hyvä, mutta siinä Unicef lähetyksessä oli kyllä jotain ihan loistavia juttuja. Kuinka hienoa, että kyseistä ohjelmaa tulee vielä ainakin yksi kausi?! Iiiiiihhanaa, UH.
Tänään mä nukuin vähän pitkään kun ilmeisesti olin onnistunut räpeltämään herätyskellon pois päältä jotenkin, joten koirien kanssa oli heti lähdettävä lenkille ja kevät aurinkoinenhan se siellä jo ihan selkeästi paisteli! :) Oli kuinka ennätysmäisen kylmä maaliskuu tahansa, niin mä oon vakaasti päättänyt, että pääsiäisen jälkeen ne lumet alkaa lopullisesti sulamaan. Näin on pakko tapahtua, koska kaikkihan sen tietää, että ainakin kuukauden päiväthän siihen menee ja perinteisesti vappuna ei kuulu enää olla lunta. Toivon myös lumensulamisnopeusennätystä tälle vuodelle!
Missä aurinko, siellä Raksu.
Nyt mun pitäis ihan oikeasti pian lähteä töihin. Ääääh. Ennätyksellistä työniloa mulla ei kyllä ole. Sen sijaan ennätyksellisen paljon uusia bändejä ja biisejä olen kyllä lähiaikoina löytänyt, kiitos Tenen radiokuuntelun. Tää biisi soi siellä aika paljon ja ainakin koko ajan mun päässä Suomeen asti, kunnes muistin vähän sanoista ja sain googlettamalla selvää mikä biisi oikeasti oli kyseessä. Mä lämpeen tälle peruspumputukselle <3
Lawson - Learn to Love Again.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti