perjantai 15. maaliskuuta 2013

WKD Original

Hola! Buenas noches! Como estas? Alkaa tää espanja olemaan ihan hallussa kuten voitte huomata! hahah. Nukuin yön vähän huonosti ja jouduin heräämään aikaisin palauttamaan autoa, joten jumitin pikkasen koko päivän. Sää ei oikeastaan näyttänyt mitenkään erityisen lupaavalta rantahengailuun, joten otin mukaani vain kirjan ja ajattelin, että lueskelen jossain rannan lähellä kunnes herään. Auto piti palauttaa Los Crisin satamaan ja sen molemmin puolin alkaa kaksi rantaa, joista oikeastaan tykkään molemmista. Olin kuitenkin päättänyt käydä vielä hyvästelemässä kaikki kivat kaupat Las Americasissa päin, joten taapersin sinne, näin että yksi mun lempipenkki rannan vierestä oli vapaana ja jäin sitten sinne lukemaan. 
Varmaan pari tuntia siinä kului lueskellessa ennen kuin aloin kaivata aamupalaa. Kävin kaupassa, söin ja jatkoin sitten hyvästelemään kaikkia mun lempikauppoja täällä. Toisinsanoen kiersin ne varmuuden vuoksi vielä läpi, koska tuotteet vaihtelee kaupoittain(/kaupungittain) ja olen havainnut, että myös viikoittain on tapahtunut muutoksia. Etsin myös simppelin t-paidan+sukat huomiselle, sillä mulla ei itseasiassa oikein ole enää puhtaita vaatteita enkä enää viitsi paljon pestäkään. Muiden kuin alusvaatteiden kuivattaminenkin vie niin kauan aikaa, että parempi vaan jättää odottamaan pesukonetta. 

Siitä uudesta kevätmuodista kun nyt on ollut vähän puhetta niin mun oli pakko ottaa muutama valokuva. Mä en siis todellakaan väitä tietäväni mistään muodista mitään, kuten kaikki tietää mulla ei ole mitään tajua koko asiasta, mutta haluaisin nyt ihan tavallisen pulliaisen roolissa esittää lievän huolestuksen; Ollaanko tässä nyt varmasti menossa IHAN oikeaan suuntaan?
Ainakin paljon on läpinäkyvää, kiiltoa ja tekonahkaa. Ainiin ja ne kaikkien rakastamat neonvärit ovat jälleen täysin IN, ei sillä etteivätkö ne jotka niistä erityisesti pitää käyttäisi niitä aina muutenkin. Mä sanon vaan, että mun heijastinliivi, jota käytän tallilla on neonkeltainen. Ja se melkeen vähän sattuu silmiin. Silti kuten sanottua, enhän minä mistään mitään tiedä, joten antakee palaa ja liityn varmasti tämäntyylisen pukautumisen ketjuun sitten viimeisten joukossa joskus ensi talvena!
Ihan pakko lainata nyt IHAN pikkasen Neon kakkosta, mutta kun "ei polku tää vie mihinkäääään..."

Löysin kuitenkin sen t-paidan, sekä yhdet korvikset ja hmm... mitähän mä löysin... Ainiiin, neulepaidan! Se onkin ainoa mitä näistä kaikista ostoksistani voin Suomessa käyttää ennen kesää. Kulutin koko päivän hengaillessa rannan läheisyydessä ja kun tulin takaisin hotlalle huomasin enne suihkua, että mun selkään on tullut sellaista jännää... likaa... Luulen, että.. itseasiassa ei hajuakaan mitä luulen, mutta paidastahan sen on pitänyt jotenkin tulla.. En todellakaan tiiä, mutta en kunnolla saanut sitä pois joten no.. Pikkuvikoja, ei erota pimeydessä muusta rusketuksesta! 
Perjantain iloksi kävin ostamassa yhden MELKEEN neonsinisen juoman (joka paljastui vodkapohjaiseksi, hienoa)! Tänään en kuitenkaan rullaile sen enempää, sillä huomenna on aamulla taas aikainen herätys! Sohvasurffien miitin tapaamispaikka on jossain ei hajuakaan missä, joten mulla kestää päästä sinne jonnekin pari-kolme tuntia. Pitää olla kunnon vaeltamiskunnossa tällä kertaa, joten taidan mennä ajoissa nukkumaan kiltisti :) Sunnuntaina olis vielä picnicki jos sää sallii ja hei jonkun pyhän Patrikin päivä, jonka kunniaksi on varmaan pakko pukeutua vihreään ja käydä ottamassa olut jossain irlantilaiskuppilassa.
Hasta la proxima!

PS. En olekaan muistanut kertoa, että silloin joskus kerran viime viikolla (??) kun tein ceedee shoppailua Santa Cruzissa päädyin ostamaan ihan kannen ja nimen perusteella yhden espanjankielisen levyn, koska myyjä ilmoitti mulle, että heillä on osta 3 maksa 2 -ajat meneillään. Justin Bieberin ja Pinkin lisäksi päätin ottaa jotain sivistävää ja paikallista, joten uutuushyllystä valitsin yllättäen kannen perusteella Pablo Alboran Tanto:n. Se on ollut oikein hyvä ja miellyttävää kuunneltavaa! Itseasiassa aika iiiiiihhhana :) 

Tässä esimerkkinä yksi levyn parhaista biiseistä mun mielestä, Extasis.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti