Pieni tuuletus

Lauantai 16.maaliskuuta

Tiedossa oli vaellus jonnekin päin pohjoisosaa ja jouduin heräämään aikaisin ehtiäkseni perille. Vähän ennen puoli yhdeksää olin jo bussiasemalla odottelemassa pikabussia Santa Cruziin, josta jatkoin toisella bussilla Barranco Ruiziin. La Lagunasta tuli muitakin kyytiin, mm. Alex, joten mun ei tarvinnut olla yksin pihalla siitä missä meidän pitäisi jäädä pois. Onneksi kuski osasi jättää meidät oikealle pysäkille, porukkaa oli jo paikalla ja loppujen lopuksi meitä oli 22! Huimaa. Tämänkin retken järjestäjänä toimi Antonio ja mulle jo ennestään tuttuja oli paikalla myös Dani, Maite ja Max. Täytyy myöntää, että tällä kertaa keskityin lähinnä heidän kanssaan jutteluun enkä varsinaisesti koittanut tutustua enää uusiin tyyppeihin, mutta esimerkiksi yhdellä brittitytöllä oli mahtava aksentti ja yksi oli syntyjään Intiasta, että kyllä mä vähän muitakin kuuntelin ;)

Vielä nauratti eikä kuvissa homma näytä yhtään niin pahalta!

Toiset joivat siinä odotellessamme leppoisasti kaljaa ja jotenkin siinä rennossa ilmapiirissä ei osannut yhtään aavistaa mitä tuleman piti. Siitä me sitten lähdettiin pitkänä jonona kävelemään kapeaa polkua vuorenrinnettä ylöspäin ja aika nopeasti ne hymyt hyytyi. Mua tietysti jaksoi naurattaa koko tilanne. Tuli niinkun ihan puskista, että ensimmäinen tuntihan me vain kivuttiin ylöspäin hiki virraten ja sydänkohtauksen partaalla auringon porottaessa kuumasti. Joku espanjalainen heitti, että eikö me olla totuttu tällaiseen. Ilmoitin ettei Helsingissä ole vuoria. ”Are we having fun yet?!” asenteella oltiin kuitenkin ihmeen nopeasti perillä huipulla. Tuuletettiin Maxin kanssa kun ei oltu viimeisiä. Jossain vaiheessa Antonio tuli energiaa puhkuen paikalle varmistettuaan, että viimeisetkin pääsevät ylös. Uskomaton kaveri, sillä ei ollut pisaraakaan hikeä naamalla toisin kuin meillä nykyajan nuorisolla….. Ainoa ajatus tämän jälkeen oli, että uimaan on päästävä nyt. Heti. HETI. Matka alaspäin meren äärelle vuoren toiselta puolelta kesti ainakin puolitoistatuntia.

Koiraa karkuun!

Teide :))

Koko porukka. Dani etummaisena ja sen takana Alex, Maite, Max, ja minä.

Minä, Max, Alex ja Antonio

No täytyy nyt kuitenkin mainita, että maisemat.. Ne oli upeat! Luonnonuima-allas, se oli Parasta. Jalat alkoivat jo itse kullakin hyytyä siitäkin huolimatta, että uimisen jälkeen olimme pitäneet tauon ja enää ei tarvinnut kovin montaa mäkeä kiivetä. Kaikki oli silti mahtavaa. Päästyämme takaisin lähtöpaikalle jäimme vielä juttelemaan porukalla ja lähdimme vasta vähitellen omiin suuntiimme. Antonio näytti autolla vielä muutaman paikan mulle, Maxille, Alexille ja brittityttölle nopeasti ennen kuin jätti meidät odottamaan bussia.

Kuvassa se kiva vuori mille me kiivettiin, siis kyllä, tuo tuossa oikealla tuo korkea! Oikean puolen kuvassa kun näkyy nuo palmut tuolla kaukana, niin siellä oli se la Ramblan kylä jossa olimme myös.

Kahdeksan aikoihin oltiin Alexin kanssa La Lagunassa ja käytiin syömässä tosi hyvät pizzat. En varsinaisesti hyvästellyt ketään, koska me nähdään vielä Suomessa, Saksassa tai täällä. Ensi talveen ei ole niin pitkä aika… Ainakaan Suomessa.. Tietysti silti oli vähän haikeat fiilikset kun vihdoin lähdin suunnistamaan takaisin kohti Los Cristianosia. Olin perillä vähän kahdentoista jälkeen yöllä.

Piirsin karttaan pinkin ympyrän San Juan de la Ramblan kohdalle, koska se oli ainoa paikka joka löytyi kartalta suoraan ja siellä päin siis oltiin. Tässä kuitenkin vielä se, mitä Antonio oli kävelyreitistämme alun perin kirjoittanut: ” We'll start in Barranco Ruiz and then we'll hike till La Vera on the top of the ravine and afterwards we'll visit the viewpoint in Mazapé, the old town in San Juan de la Rambla, we'll hike next to the sea in Las Aguas and El Rosario..”

Sunnuntai 17.maaliskuuta

Tässä se nyt sitten oli. Tänään olen keskittynyt aurinkoon. Pakkaamista en ole vielä aloittanut, koska en uskalla. Olen pyrkinyt kehittelemään suunnitelmaa, mutta en oikein ole jaksanut. Katsoin kyllä jo, että koneeni lähtee puoli kahden aikoihin päivällä. Lähteminen taitaa aina olla vaikeinta, mutta huomenna mä tulen kotiin.