tiistai 19. maaliskuuta 2013

Paluumatka

Loppujenlopuksi eilen koneeni piti lähteä Teneltä puoli kolmen aikoihin. No, se ei ihan lähtenyt ja olimme noin puolisentoista tuntia myöhässä aikataulusta kun pääsimme ilmaan. Sen verran sain koneen kuulutuksista selvää, että lumisadehan se oli sekoittanut Berliinuksen kentän lentoja, kuinka yllättävää. Jopa mun matikkapäällä sain nopeasti pääteltyä, että ehtiminen jatkolennolle ei olisi niin kovin todennäköistä ja ehdin asiaa jo hetken pohdiskella, kunnes erittäin miellyttävä lentomiesemo saapui ilmoittamaan, että koneeni odottaisi minua. Helpotus. Sen jälkeen matka sujuikin ihan mukavasti, mitä nyt vieressäni istunut vanhempi saksalaispariskunta oli hieman turhan äänekäs, heidän mielestään ilmiselvästi roskasin liikaa koska keskellä istunut mies ojenteli vähänväliä syömisteni jälkeisiä roskia lentoemoille ja muutenkin kännykän käyttöni aiheutti jonkinlaisia reaktioita. Harkitsin kyllä selittäväni, että EI minä en yritä haitata koneemme matkaa, minulla ON lentotila käytössä, mutta ei se mitään olisi auttanut.

Saavuimme vihdoin Berliiniin heidän aikaansa 21:05, Suomen koneen lastaus oli luultavasti aloitettu ajallaan 20:40. Koitin kyllä viittilöidä ja kertoa pariskunnalle, että mulla olisi vähän kiire päästä paikaltani pois, mutta tietenkin etenimme ihan rauhassa ja olin koneesta ulos viisitoista-kaksikymmentä yli, eli juuri silloin kun mun jatkolennon olisi pitänyt lähteä. Heti kävelyputkeen päästyäni siellä oli kuitenkin erittäin asiallinen henkilökunnan jäsen laput kädessä vastaanottamassa Helsinkiin, Moskovaan, Tukholmaan ja Osloon yrittäviä ja hänen erittäin rivakalla johdollaan (sikäli että kaikki pysyivät mukana) 12 ihmistä pääsi jatkolennoilleen. Tietenkin olimme laskeutuneet täysin toiselle puolelle kenttää ja jouduimme kävelemään aika pitkän matkan ottaen huomioon, että seassa oli vanhempaakin väkeä. Lähes juosten minä ja yksi suomalaispariskunta pääsimme kuitenkin koneeseen, joka pääsi lähtemään noin 21.40. Lähes koko lennon ajan vieressäni istunut suomalaismies nukkui suurinpirteen mun sylissä, mutta ihan ok, ymmärtäähän sen jos väsyttää. Onneksi se tajusi aina välillä herätä.

Lensin kaikki lentoni Air Berlinillä ja sen verran täytyy kehua, että jatkuvasti sai kyllä jotain syötävää ja juotavaa ettei tarvinnut kärsiä ;)
  
Tänään nukuin pois aikaeroa, pesin Rakken, ulkoilutin koiria, purin matkalaukkua ja kävin Minden kanssa syömässä! Minden jolla on uus aika makee hiuspehko. HelsinkiSyö -viikko on taas meneillään, joten 10€:lla jättiannos MorriSonssissa oli erittäin jees. Erittäin Nam.
Ulkoilman väittäisin tunnin lenkkeilyn jälkeen olleen aivan hemmetisti liian kylmä, lunta on liikaa, aivan liian liukastakin... Kesää odotellessa kuvissa Rakke pörheenä pesun jälkeen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti