Perjantaipöhinää. Jotenkin tuo torstaiyö hieman venyi ja aamulla nukuttiin Rakken kanssa taas ihan liian pitkään. Jälleen tapahtui se jännä reaktio, että mitä pidempään nukkuu niin sitä enemmän on myös myöhässä! Erikoista. Päätin kuitenkin lähteä Kamppiin etsimään jotain mitä tarvitsisi löytää. Ainakin joku uusi paita olisi kiva. Oli aika tuskallisen kuuma. On ihan perhanan vaikea keskittyä silloin kun tuntuu, että tukka vaan latistuu joka askeleella ja hikeäkin pukkaa kummallisista paikoista. Olin varmana pukeutunut mahdollisimman vähän. Ei auttanut. En löytänyt mitään mitä olisin voinut haluta. Lähtiessäni näin Miika Nousiaisen. Se täydellisen miehen symboli. Iltojen ilo silloin kun Hyvät ja Huonot uutiset pyörii telkkarissa. Sillä oli ihan tavallinen musta t-paita, vähän kulahtaneet farkut ja lenkkarit, sellaiset perus lenkkilenkkarit. Tukkaa ei ehkä pahemmin harjattu. Tuijotin tahallani vähän liikaa. Ajatus siitä täydellisestä miehestä jotenkin katosi. Ei niitä vaan ole ja jälleen yksi osoittautui ihan tavalliseksi. Ainakin ulkonäöltään. Tylsää. Petyin vähän. Toivon silti, että se ehkä Suomen paras tv-ohjelma kuitenkin vielä jatkuisi ja Nousiainen olisi siinä mukana!
Perjantai-iltana päätinkin lähteä vielä Mindelle yökylään koiran kanssa, jotta mun lauantaiaamu helpottuisi ja onhan sitä kiva nähdä kaveriakin ;) Rakke oli ihan kuin kotonaan kun päästiin perille. Minden kanssa me katsottiin laatufilmejä netflixistä. Egyptin prinssi on aika hieno leffa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti