Saavuttiin eilen Minnan kanssa Tallinnaan kohtuullisen keikunnan saattelemina Linda Linella. Etsittiin oikeastaan ensimmäiseksi ruokapaikka, jotenkin mitään uutta ei vaan löytynyt, joten päädyimme täyteen Vapianoon, jossa saikin kivasti jonotella, mutta kyllähän se ruoka maistui kun sitä sai!
Päädyimme myös ottamaan taksin Laululavalle, sillä jalat ja maha ja .. ei vaan jaksanut. Kauhean aikainen oli herätys ja kaikkea.
Tallinnan laulutantere/laululava/lauluväljäk oli aika huikea paikka! Se oli semmonen iiiiiso alue, joka nousi kivasti mäeksi. Porukkaa istuskeli nurmikoilla ja jonotteli lukuisilla kojuilla. Mekin otettiin heti alkudrinksukat, jotka muuten olivat Cuba Libret, pullosta mukiin, 3€, KIIITOOOOS. :D Käveltiin alue ehkä suurinpirtein läpi ja sen jälkeen jäätiin istumaan nurmikolle kuten tuhannet muutkin. Sää oikeastaan suosi, koska tosi kuumalla olisi voinut olla aika tukalaa ja nyt pilvet vaan valloittivat taivasta.
DeeJii aloitti tunnin mittaisen settinsä. Me haettiin lisää juotavaa. Sitten istuskeltiin vähän lisää ja järkytyttiin mm. yhdestä jäätävän laihasta naisesta, joka koki tarpeelliseksi aloittaa jonkinlaisen punnerrussession, sekä naisesta, jonka oranssi tukka melkeen sokaisi.
Päätettiin vaihtaa paremmille paikoille ja jaksoin jatkuvasti ihmetellä, että mitä jos täällä vierisi mäkeä alas nopeasti vahingossa! Jäimme siis kahden kaljakojun taakse, josta oli hyvä näkymä koko lavalle, sopivan väljää sekä kuitenkin sopiva korkeus tällaiselle matalammalle ihmiselle.
Olly Murs aloitti ihan ajallaan deejiin rämplättyä tunnin verran. Hän oli ihastuttava! Ja vielä ihastuttavampia olivat hänen bändinsä torviensoittelijat!! Siinä oli sitä silmänruokaa ja osasivat vielä joratakin, ajjjai.... Mielestäni paras mahdollinen lämppäri tähän paikkaan <3
Myös MR. Robbie Williams aloitti täysin ajallaan! Tästä jopa hieman yllättyneinä saimme kuulla, että sen lisäksi, että keikasta tehdään kiertueen ainoa LIVE dvd niin olimme koko ajan suorassa lähetyksessä, jota näytettiin elokuvateattereissa ympärimaailmaa ja/tai ties missä! No hieno juttu :D
Robbie oli mahtava eikä sitä olisi edes arvannut, että kaveri oli satuttanut selkänsä vain muutama tunti ennen keikkaa ja sen peruuntuminen oli ollut todella lähellä. Koko yleisö hurrasi kun kaveri vaan painoi menemään. Upeaa!! Kaikki lavasteet liekehtivistä päistä, ilmapalloista, apinanaamoista ja diskopallonaamoista lähtien olivat todella upeat. Auringon laskettua kaikki näytti niiiiin hienolta, tunnelma oli upea ja meillä oli tosi kivaa! Jammasin ihan kreisinä! :) Kahden tunnin (+OLLIMURSU) setti alkoi jo aika hyvin tuntua jaloissa!
Keikan jälkeen 70 000 ihmistä vyöryi yllättävän smoothisti mäkeä alas ja kadulle ärsyttämään autoilijoita, jotka eivät päässeet minnekään. Suuri ihmismassa vaan valtasi kadut ja me siellä joukossa tallustettiin takaisin keskustaan. Jalat huusi, mutta kun on asioita jotka on tehtävä.
Lopulta otimme taksin Viruhotellin viereltä omaan hostelliimme kaupungin ulkopuolella. Kiva venäläinen kuski kuskasi meitä, tietenkin, ensin väärään paikkaan. Olis ehkä voinut uskoa niitä toisia suomalaisia, jotka sanoivat, että niin luultavasti kävisi :D Pääsimme kuitenkin nuhjuun majaamme ja suurinpirtein nukuimme kuutisen tuntia.
Tänä aamuna herättiin aikaisin. Minna oli paniikissa kurssi-ilmoittautumisista, mutta kaikki olikin aika hyvin! Otettiin bussi takaisin keskustaan. Robert's Coffee aamiainen Virussa oli ihaanaaa. Melkopikaiset shoppailut Rimissä ja takaisin satamaan. Kello oli vasta kaksitoista kun lauttamme starttasi takaisin Helsinkiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti