Tänään saattoikin olla viimeinen maanantai vähään aikaan, kun mun ei tarvinnyt tehdä mitään muuta kuin mennä kouluun. Rakke antoi mun nukkua melkeen aika pitkään ja sen jälkeenkin kun se mua tuli tökkimään kävin vain antamassa ruoan ja näin voitin vielä hieman lisäaikaa! Hirveän rankkaa on herätä/nousta ylös.
Laitoin maanantain piikkiin, etten jaksanut tehdä muuta kuin pistää pyykkikoneen pyörimään. Ja vähän treenailla. Jotenkin jännittävästi oli ääni hieman poissa (olenko minä muka kovaäänisesti kiljunut ja laulanut lauantai-sunnuntai yönä siellä baarissa..) enkä viitsinyt tehdä mitään liikaa. Niinpä vain lauleskelin ja soittelin läpi joitakin uusia biisejä. Mun täytyisi aina jaksaa lisätä niitä listaan, joka mulla on tässä koneella. Muuten en koskaan muista joitakin biisejä enkä varsinkaan silloin, kun pitäisi keksiä joku kiva biisi laulettavaksi. Ilman listaa on helposti hukassa.
Sää suosi tänään lämmöllään, joten sain hikistää itseni koulun atk -luokan penkille. Siinä sitä istuttiinkin ja tehtiin erilaisia tehtäviä. Kyllä tässä vaiheessa jo hieman odottaa, että päästäisiin oikeasti itse asiaan. Yksi meidän ryhmästä oli jo ilmoittautunut lopettajaksi. Teemme ilmeisesti useampiakin kursseja Enkkuryhmän kanssa. Ihan kiva, sillä meitä on niin vähän, että runsaus tuo mukavaa vaihtelua.
Koitin jäädä treenailemaan vielä vapauduttuamme tietokonemaailmasta, mutta iltavaksi oli retkellä jossain päin asuntolaa.
Ajattelin, että nyt mun täytyy kyllä ihan oikeasti löytää se hyvä treenifiilis ja saada hommaa jollakinlailla kasaan.
Katsoin illalla Catfish dokumenttileffan, jossa siis näytetään, kuinka eräs kundi Jenkeissä luulee tutustuvansa hyvin lahjakkaaseen maalarityttöön ja tämän perheeseen, mutta lopulta hänen lähtiessään selvittämään asiaa porukalla ei totuus jälleen olekaan ihan niin kuin sen piti olla. Nämä jutut jaksaa aika yllättää mua ainakin siksi, etten tajua kuinka jotkut ihmisen jaksavat nähdä vaivaa luodakseen esimerkiksi 15facebook tiliä ja sillälailla kokonaisen verkoston jollekin keksitylle tyypille. Kannattaa katsoa jos yhtään yleisesti kiinnostaa tämmöiset jutut, minusta tämä oli tosi hyvä eikä vain siksi, että "pääosan" kundi on erittäin söpö :D
Ollaan taas Rakken kanssa ihan zip..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti