Aamu alkoi tänään yllättävän pirteästi siihen nähden, että eipä sitä tullut paljon enempää nukuttua kuin viitisen tuntia. Olipa hauska herätä kun ympärillä nukkuu seitsemän muuta tuhisiaa. En todellakaan ollut ensimmäisenä hereillä ja saunakämpiltä löytyi porukkaa. Sää oli todella lämmin, joten uitiin taas. Tilattiin myös pizzat, joita lopulta tilattiinkin varmasti noin 30 tänne yhteen samaan paikkaan siinä 24h sisällä. Todella kätevää. Aamu sujui muutenkin hitaasti lagaillessa, kuten oikeastaan voisi sanoa, että koko loppupäivä..
Olo oli kyllä niin loma.
Kaupunkiin tullessa tuntui kuin olisi mökiltä palannut. Helposti olisi noissa maisemissa viihtynyt viellä pitempäänkin. Koirakin vaikutti taas aika väsyneeltä kun hain sen hoitotätin luota, pitää viedä sitä useamminkin sinne niin on taas rauhallista täällä ainakin hetken aikaa ;)
Oli kyllä todella kiva retki. Tämmöisellä porukalla kun lähtee, jossa jo ikäjakauma taisi olla siinä 15-jotain yli 20 ja kaikki omanlaisiaan lahjakkaita tyyppejä, niin kyllä siinä kaikenlaista tapahtuu. Mutta aina nämä miitit on menneet hyvin ja porukka huolehtii toisistaan ja siitä, että yleisfiilis on hyvä. On tämä aika ainutlaatuista, täytyy sanoa. Ei sitä oikein voi edes selittää, mutta uskon fiiliksen olevan samanlainen kuin missä tahansa urheilujoukkueessa tai vastaavassa. Iällä/sukupuolella/hiusvärillä/kengillä/pizzamausteilla ei ole väliä kun kaikkia yhdistää samat mielenkiinnonkohteet.
Amen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti