tiistai 27. elokuuta 2013

Monta nakkia

Aloitin tänään ikkunoiden pesun. Ehdin siinä muutaman ruudun jo valmiiksi saadakin kunnes Kärsserin ihmekuivaimen akku lopahti ja jouduin jättämään homman kesken. Kyllä, tähän on siis olemassa oikeen kunnon työväline, jota nyt sitten joutunen huomenna uusiksi käyttämään. Hauskaa. 
En oo oikeasti koskaan tainnut pestä itse ikkunoita ihan kokonaan.

Koulussa emme vieläkään tehneet mitään ihan oikeaa sillä pop&jazz sarakkeella vaan kuuntelimme nyt asiaa valmiimmasta lukujärjestyksestämme. Kaikenlaista sitä on luvassa ja vaikka olen innoissani niin olen myös hieman huolissani jaksamisestani. Toisaalta, koitan suhtautua tähän kaikkeen niin kuin harrastukseen, jonka treenit ovat joka ilta. Olen tosissani ja haluan kehittyä, mutta en ota tätä liian vakavasti. Sen verran vakavasti kuitenkin, että tästähän minä maksan minkä takia voin tietysti valita millä kaikilla tunneilla käyn, mutta olisihan se nyt hyvä hyödyntää kaikki mahdollinen! Täytyy kyllä jo nyt sanoa, että HEOn opettajat ovat erittäin mukavia ja päteviä tyyppejä. 
Torkahdin pikkaisen kasvatustieteiden aikana, mutta onhan 4x45minuuttia ihan hiton pitkä aika yhdellä 15minuutin tauolla....


Hauskoja juttuja kuitenkin tapahtuu! Sain ilmoitettua itseni +2 alkavan Hyvät ja Huonot uutiset syyskauden kuvauksiin yleisöksi!!! Jeeeeei jälleen kerran oli facebookista hyötyä, sillä tämänkin mahdollisuuden bongasin joskus viikko sitten etusivultani. Kannattaa tykätä lempparisivuistaan :D 
En ole vielä ihan varma päivämäärästä, näillä näkymin kuitenkin lokakuussa ja niin, että Minna ja Hanna pääsevät mukaan! Tuun niin itkemään ilosta.

Kiitos naamakirjasen ja sieltä löytyvän laulajille tarkoitetun ryhmän kautta ilmoittauduin myöskin lokakuussa järjestettävää mikrofonien ja efektikojeiden testaustilaisuuteen, joka pidetään Soundtoolssilla! Juuri ihan hetkinen sitten mietin, että haluaisin päästä johonkin tällaiseen ja vielä kun saisi mahdollisista ostoksista vähän alennusta... No jos juuri tuolloin en satu olemaan rahoissani niin pääasia, että pääsee itse kokeilemaan, mahdollisesti löytämään jonkun erittäin kivan kapistuksen ja sitten sen voi vaikka vielä huokeammalla tilata Saksasta! Ihan huippua. Kiitos tästäkin.

Myös työasiani ovat hyvinkin varmistuneet ja aloitan ensi maanantaina. Että mä odotan sitä ekaa palkkapäivää edellisestä kun tuntuu olevan ikuisuus...


Myös kansanystävä Kela ilahdutti minua jälleen kirjeellään, jossa se lupasi mahdollisesti tarvitsemaani opintolainaan valtiontakauksen. Kiitos heille. Laitoin heti hakemuksen kätevästi ehkä kahdessa minuutissa netistä DanskeBankilleni ja eiköhän se huomenna varmistu. Tällä hetkellähän hieman lainaa mä kyllä tarvitsen :) 

Odotan lauantaita! Tänään päivän naurut tarjosi neiti nokkospeba, hihihihi ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti