Tänään oli kyllä eräänlainen onnenpäivä! Mun piti mennä illemmalla tekemään turhauttavan lyhyt työvuoro Areenalle, kunnes kävikin niin, että vaihtelun vuoksi tulikin viesti, että jonkun olisi tänään pidettävä vapaapäivä. Ajattelin ensin, että en mä viitsi kun olen jo henkisesti valmistautunut menemään. Myöhemmin kuitenkin juuri kauppareissun aikaan tuli lisäviestiä, että vapaavuoro on edelleen auki ja päätin, että hitto, nyt mä sitten pidän vapaata! Näin ollen mulla on V A P A A viikonloppu, mieletöntä! Siihen kauppareissuun kuluikin sitten sellainen puolitoista tuntia kun päätin, että nyt on aikaa suunnitella huomiseksi jotain kivan spesiaalia mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Vuorossa onkin sitten intialaistyyppistä ruokaa!
Tämän päivän kokkailun perustana oli käyttää jääkaapista pois siellä jo jonkin aikaa oleskelleita raaka-aineita, joten puikulaperunat ja porkkanat löysivät tiensä uuniin, poron sisäfileet pääsivät pakkasesta pannulle ja kastike rakentui kaikesta mitä sattui löytymään. Poro on yksi meidän perheen lempiruoka ja musta on mahtavaa, että mun isä haluaa vuosi toisensa perään tilata meille hyvää lihaa suoraan toimittajalta.
Kastikkeen valmistuksesta mun täytyy mainita, että olen jo muutaman vuoden käyttänyt pohjareseptinä Even äidiltä saatua reseptiä, joka on alunperin tarkoitettu "kaljalihan" kanssa tehtäväksi. Tai kaljalihareseptiksi minä sitä kutsun. Olen vain soveltanut sitä ohjetta sitten sen mukaan mitä lihaa milloinkin on ollut ja mitä nyt on sattunut kaapista löytymään. Alkuperäisohjeen aineet ovat siis hyvin yksinkertaisia: kermaa, (tummaa)olutta, pippureita, sipulia, valkosipulia, mustaviinimarjamehua, lihalientä, timjamia, soijaa ja suurustukseen jauhoja. How simple is that?
Jälkiruoaksi piti sitten kokeilla oikein Pirkka lehdestä löytynyttä ohjetta suklaa-hasselpähkinäpiirakalle. Tämä myös hyvin simppeli, tosin paljon ei pysty kerralla syömään mikä on tietysti ihan hyväkin. Ohje löytyy myös täältä! Kokkailun aikana satuin löytämään tosisöpön pikkupullon sekä suola- ja pippurisiroittimen! Tuolla ne oli kaapin hyllyllä tyhjinä, vaikka mulla olisi jo aikaisemminkin ollut tällaisille tarvetta. Arvoa lisää tietenkin se, että nämä on mummon vanhat :)
![](https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKj3uOBjtC9Ajy5USntmzHG8nzWXvwL-yc9__s5oeKiFo-blZIsGfsjNt5RpYfrAyasIDgNPkY0B2jAgeb4shlqWtfkepvN0hCXI8aa-v8diuMHZ8AYj0BBHBkG_i9RGygRPdRHLb1iVMd/s1600/Helmikuu+9.JPG)
Iltahupiksi katsottiin oikein mamman kanssa kahdestaan Putous, tietenkin, ja jännityksen lisäämiseksi UMK:n finaali. Ihan mahtavaa, että Krista Siegfrids pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. Tämän päivän ehdoton ykkösbiisi on siis tietenkin Marry Me!
Iltahupiksi katsottiin oikein mamman kanssa kahdestaan Putous, tietenkin, ja jännityksen lisäämiseksi UMK:n finaali. Ihan mahtavaa, että Krista Siegfrids pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. Tämän päivän ehdoton ykkösbiisi on siis tietenkin Marry Me!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti