keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Housuturisti

Viime yönä oli satanut ja aamu oli tosi pilvinen, ihan sellanen kylmähkö eli täydellinen päivä lenkkarishoppailulle! Tänään oli myös siivoojapäivä täällä hotlalla, joten lähdin jo joskus kymmenen-puoli yhdentoista aikoihin liikkeelle. Päädyin kokemattomana etelänmatkaajana laittamaan pitkät housut jalkaan…. Ja mikä virhe se olikaan.

Otin tänään bussin Los Crisistä Costa Adejeen päin. Maanantain bussiajelulla satuin näkemään missä Gran Surin ostoskeskus sijaitsee ja osasin bussistakin jäädä siellä päin pois. Tämä melko pieni ostoskeskus sisälsi lähinnä leffateatterin, muutamia ruokapaikkoja ja kauppoja, joista ei kuitenkaan löytynyt niitä lenkkareita. Päätin käväistä alakerran supermerkadossa hakemassa jotain evästä, koska jostain syystä ajattelin, että olen aika lähellä muita shoppailupaikkoja.. No, tämä superruokamarketti oli kyllä jo kokemus sinänsä. Mun oli ihan pakko ottaa valokuvia. Voikun niihin saisi hajunkin liitettyä. Ensinnäkin se leipäosasto, en meinannut löytää mitään yksittäispakattua mikä ei olisi tehty lehtitaikinaan ja täytetty suklaalla tai muulla creemillä. Sitten se kalaosasto, HUHHUH sitä hajua. Voin sanoa, että se ei yhtään lisännyt mun kalansyömiskokeiluintoa. No valikoima oli siis laaja. Harmi ettei tää ole mikään mun lähikauppa sillä hinnat oli tosi alhaalla.

Poistuessani Gran Surista oli taivaalla jo melkoiset sadepilvet lähestymässä, mutta silti aurinko oli alkanut paistaa tosi lämpöisesti. Tässä vaiheessa mietin, että kiva kun mulla on nää pitkät housut.
Ajattelin edelleen kävellessäni läheiselle bussipysäkille, että ”Hei, tuollahan näkyy toi meri. Mun on pakko olla lähellä rantakatua eli lähellä kaikkea muutakin!” Päätin siis jättää menemättä bussilla takaisin ja lähdin kävelemään rantaa kohti. Matka oli aika pitkä ja olin itseasiassa vähän hukassa. Tänään ekaa kertaa ihan suutuin itselleni, kun en vaan voinut mennä sillä bussilla vaan kun oli pakko kävellä. Päästyäni rantakadulle arvasin heti missä olen. Puerto Colonin satama oli helposti tunnistettavissa. Sitä mainostetaan radiossa koko ajan. Olin siis aaaika kaukana, samalla rantakadulla, joka tosin siis jatkuu Los Crisiin saakka, mutta Costa Adejen päässä. Lähdin kävelemään rannan myötäisesti ja onneksi tuuli oli melko kova, sillä aurinko porotti edelleen. Maisemat oli kivat.
Viimeisessä kuvassa tuolla kaaaukana näkyy Playa De Las Americas, eli keskimmäinen kylä Costa Adejen ja Los Cristianosin välissä.

Rantakadulla kävely on siitä tosi syvältä, että Costa Adejessa päin on paljon ihmisiä ja katumyyjät ovat jo jopa melko agressiivisia ja meinasin oikeasti vähän suuttua yhdelle ukolle, joka käveli suoraan mun eteen jotain kelloja tyrkyttämään. Onneksi tajusin laittaa kuulokkeet korviin ja yksinkertaisesti ignoorata kaiken. Kävelin aika kauan ja siinä vaiheessa kun löysin itseni tutulta aukiolta, meinasin oikeasti huuta hallelujaa kun vihdoin pääsin nousemaan rantakadulta pois :D
Tämä kuva on Costa Adejesta. +25c ja pienet sadepilvet.

Edelleenkään ei satanut, oli aika kuuma, mutta kun pääsin tuttuihin kauppoihin kiertämään niin tein sen oikein huolella pelkästään huvin vuoksi. Jaaaa no nyt sieltä kyllä tarttui kaikenlaista mukaankin. MUTTA löytyi myös ne lenkkarit! No ei sellaiset urheilumalliset, koska niitä ei ollut kuin kalliita, mutta tälläiset tavalliset, jotka varmasti sopivat kävelemiseen sain nyt hankittua.

Hiphei hurraa siis! Loppujenlopuksi päädyin kävelemään vielä kaikkine kasseineni takaisin hotlalle. Eiköhän tässä taas ollut päivälenkkiä kerrakseen. Jalkoja ainakin särkee.  Ja vieläkään ei sada?! Jos huomenna on kuuma en tasan kävele rantaa kauemmas. Ja menen uimaan. Ja EI pitkiä housuja.

PS. Jaaa nyt sataa sittenkin! 


4 kommenttia:

  1. Senkin reippailija! Ihanat kengät :) -Ämmä

    VastaaPoista
  2. Voi huhhu mikä seikkailija. Ihania kuvia, aurinkoa, ja söpöt kengät! :) T. Rompelo

    VastaaPoista