Aamuvuoroviikko. Hyiyrjö niin kuin Lotta sanoisi. Toisaalta töissä oli aika mielenkiintoista kun sain kerrankin itseni sellaiseen "mua ei vois vähempää kiinnostaa asiat mun ympärillä" -mielentilaan. Se oli hirveän kätevää eikä tarkoita ettenkö olisi tehnyt töitäni ihan normaalisti. Onnistuin vain sulkemaan itseni sellaiseen kivaan kuplaan, jotkut voisi sanoa sitä väsymykseksi, mutta kävin kyllä jossain vaiheessa hyvin aktiivisesti monologia pääni sisällä siitä, miten järkyttäviä jotkut ihmiset siellä on. Ai että nyt kuulosti kyllä tosi omituiselta. Aamun ensimmäinen lajittelualue toi onneksi mieleen yhden kivan biisin...
Töiden jälkeen kävin suorittamassa erittäin vakavamielistä shoppailua ruokakaupassa, joka johti myös ensimmäisiin "nämä on oltava mukana kun lähdet lomalle" -ostoksiin. On kyllä niin vaikea uskoa, että saatan kohta juoda jonkun tosiruskean baarimikon mulle sheikkaamaa Mojitoa hiekkarannalla palmun alla shortsit jalassa. Tuntuu vielä tooooodella kaukaiselta. Mahdollisesti tähän todellisuuteen on kuitenkin enää 9päivää aikaa. En vain pysty kuvittelemaan maata ilman lunta ja sitä miltä mahtaa tuntua kostea ilma tai lämmin tuuli.. No nyt loppuu tämä ajattelu.
Kotona oli jälleen herkkusalaatin vuoro. Päivällinen oli siis rosepaisti&halloumjuustosalaatti fetalla, pinjansiemenillä, krutongeilla, kurkulla, tomaatilla ja tietty sillä jääsalaatilla. Ostin espanjalaisia vihanneksia päästäkseni fiilikseen........
Ja koska meiltä jäi eilinen laskiaissunnuntai väliin eikä huomennakaan olla oikeastaan samaan aikaan porukoiden kanssa kotona, niin vietettiin tänään sitten laskiaismaanantai. Kaupan valmispullat näytti tosi laimeilta, joten ostettiin leipäosaston tiskistä pullat ja vipsattiin kermat ja hillot itse pulliin, tuli ainakin oikeasti jotain täytettäkin eikä vain sellaiset lätyskät :)
Iltalauluksi tietenkin sitä Anssia, koska Anssi on Ihana <3
Anssiiiii <3 T. M
VastaaPoistaHei salaperäinen M, sähän voisit avata gmail tilin ellei sulla sitten oo jo ja kimpata sen tän blokkerin kanssa niin sun ei tarttis olla niin anonyymi ;)
Poista