torstai 28. marraskuuta 2013

Nimipäivä

Pääsin tänään melkein heti aamupullalle, tosi kätevää kun mama on samassa lafkassa töissä! 

Mun oli pakko googlettaa mitä se kaikkitietävä wikienpedia kertoo tästä päivästä. En muista, että olisin tätä aiemmin tehnyt ja kauhean mielenkiintoiseksihan tämä nyt muotoutui:

"Heini on suomalainen naisen etunimi.
Heini voi olla lyhentymä vuonna 1864 almanakkaan ehdotetusta Heinikistä, jolloin merkitys olisi 'heinä' ja tällöin nimi on luontoaiheinen. Nimi voi olla myös Heinon rinnakkaismuoto, ja esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa Heini on miehen nimi.
Suomen almanakassa Heini on ollut vuodesta 1950 lähtien. Heinin nimipäivä on 28. marraskuuta.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on Väestörekisterikeskuksen mukaan Heini-nimen saanut vajaat 3 830 naista ja noin 30 miestä"

Siis mä todella toivon, että kovin monella miehellä ei nyt kuitenkaan enään olisi tätä nimeä :D
Toisaalta kaikki merkit viittaavat siihen, mitä on aina ollutkin. Kyllä sitä on monesti mua poikien nimellä kutsuttu ja pojaksikin luultu. Mitä en kyllä ota loukkauksena. Ja myös se, että nimi olisi luontoaiheinen sopii muhun ihan niinkun justiin, niinhän se on: Heini-> Heinä-> heppatyttö/tuleva maatilanmammelo. Täydellistä ja järkeen käypää! 

Päivä on ollut tosi kaunis.

Sain myös miellyttävän kysymyksen liittyen töihin ja nyt toivotaan parasta ja asiat toivottavasti selviävät vielä hyvissä ajoin :)

Teoriatorstai ei ollut yhtään niin toivoton kuin yleensä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti