Onneksi lähdin eilen ajoissa kotiin, sillä tänään aamulla väsytti ihan tarpeeksi näillä "pidemmilläkin" yöunilla.. Aamua kulutin treenaamiseen ja siivoamiseen ja sen jälkeen lähdin porukoille tekemään ruokaa. Tänäänkin poronkäristystä, mutta mun tekemänä ja kunnon poddumuussia ;) Äidin veli tuli myös syömään ja oli superhyvää! Ainakin tuli hyvin tankattua iltaa varten!
Olin juuri ja juuri aikataulussa eivätkä Lumi ja Akke joutuneen odottelemaan kovin kauaa, Oskukin tuli sitten vähän perästä ja saatiin treenattua meidän yhtä medleyta ja muutenkin musisoitua kaikkea kivaa ja epämääräistä. Varmaan on naapurit kauhean iloisia tästä kaikesta meiningistä, mutta mielestäni niin kauan kuin tässä kuitenkin on aika satunnaista tämä soittelu ja ennen hiljaisuuttakin lopetetaan niin sen pitäisi olla ihan ok. Kukaan ei ainakaan vieläkään ole tullut keskustelemaan aiheesta! Toisaalta, mä en ainakaan valittaisi jos saisin kuunnella näitä musisoijia useamminkin...
Soittelun jälkeen lähdettiin herra Kelan keikalle Pressaan!
Keikka oli ihan rautainen, joistakin biiseistä oli ihan erityisen hianoja sovituksia etenkin vanhoista! Jossain vaiheessa tajusin, etten edes alkanut kaivata mitään erityistä biisiä, sillä kaikki on niin hittejä ja kaikkia on tullut itse kuunneltua, ettei jotenkin yhtään tullut sellainen kaipaus mihinkään suuntaan. KAIKKI on niiin hyviä!!
Ja onhan Anssi vaan AIKA ihana! Tällä kertaa ei heitetty mitään liian hyviä läppändeeruksia.
Rokattiin tanssilattiaa, käytiin yhteiskuvassa herra Kelan kanssa ja lähdettiin taas aika ajoissa hyvin selvinä (paitsi mr Ä) yömäkkiin, hihihiii. Olipa hauskaa sekin :D
Ihan lauantai!!
ps. Sama mekko kuin "Miten sydämet toimii?" videolla ;)