lauantai 14. syyskuuta 2013

Heppoja ja hyppyjä

Tämä päivä kuluikin kivasti! Nähtiin jo ennen aamu kymmentä Maamun kanssa Olympia Stadionin edustalla, jonne menimme seuraamaan Hevoset Stadikalla tapahtumaa. Hyvä, että oltiin ajoissa, sillä lipunmyynnissä jonotellessa (meidän edessä oli ehkä 3 ihmistä) kesti aivan mielettömän kauan. Ei ehkä oltu hirveästi henkilökuntaa koulutettu etukäteen.. :D Päästiin juuri sopivasti penkeille istumaan kun ensimmäinen luokka alkoi. Päivän aikana seurasimme eri ikäluokkien ja estekorkeuksien finaaleja sekä muuta ohjelmaakin oli ihan riittävästi :) Päivä oli tosi kauniin aurinkoinen eikä se kuumuus sitten niin paljon haitannut, iltaa kohden kuitenkin viileni taas ihan reilusti ja onneksi tapahtuma sitten hieman ennen ilta kymmentä loppuikin, sillä kylmyys meinasi jo kangistaa nuoremmankin :D
Ilta huipentui Agrimarketin Six bar korkeushyppykisaan, jonka voittajalta taisi mennä puhtaasti rata, jonka viimeinen este oli 180centtiä.


Vaikka istuttiin siellä kovilla puupenkeillä todella tiiviisti niin kuitenkin on aina hyvä muistaa, että hyvä ruoka, parempi mieli. Käytiin lähimmälla Chicosilla. NAM.
Meillä oli tosi kiva päivä, kannatti käydä katsastamassa tämä tapahtuma :)

Päivän päätteeksi kaaduin kyllä totaalisen suoraan sänkyyn ja syvään uneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti