Silloin kun mä päätin alkaa kirjoittamaan blogia mä ajattelin, että sinne on sitten kirjoitettava rehellisesti miltä tuntuu, sensuroiden kuitenkin henkilökohtaisimpia asioita, sekä niitä joita en todellakaan oikeastaan halua muistella. Olen kuitenkin halunnut pitää tämän pääasiassa positiivisena ajatuksenjuoksun maratonsivuna, jonka teksteissä ei todellakaan usein ole mitään sen suurempaa tarkoitusperää. Eihän jokaiseen päivään vaan voi mahtua mitään sellaista asiaa, joka edes hieman olisi päällimmäisenä mielessä. Ei ainakaan mulla. Sen olen huomannut.
Mulla on ihania kavereita, jotka varmasti kuuntelisi mun pahaakin oloa vaikka kuinka kauan jos tarve sitä vaatii, mutta tämmöisessä tilassa kun on, että ärsyttää niin järjettömän paljon en todellakaan halua vaivata ketään mun kaveria/tuttua/perhettä. Jossain takaraivossa huutaa se kauan sitten opittu asia, että sä olet aikuinen sun pitää pärjätä itse! Mä en edes pysty sanomaan miten paha olo mulla on ja ihan sotkematta tähän mitään muita elämässä tapahtuvia ikäviä asioita, niin ytimessä on se, että sain juuri mun palkkakuitin.
Tänään on se päivä, kun kaivan kaikki mun laskut esille, lasken muutamat ynnäämiset ja huomaan, että se ei vaan riitä. Se ei helvetti vaan riitä. Eikä syy niinkään ole palkassa, ei se on kyllä ihan ok siihen nähden paljonko pystyn tunteja tekemään. Paitsi että sitten näillä kuluilla.. ei se ei ole. Mulla on ikään kuin samat kuluit kuin tyypillä, joka tekee 100% töitä, mä teen vain 85. Ja mä en jumalauta tiedä miten muut sen tekee. Miten muut pärjää ja sitten vielä hoitaa omaa hyvää oloaan tai shoppailee siihen päälle. Jos mä ajattelen mun vakituisia kuukausimenoja niin MUN mielestä ne on ihan normaalit! Asunto, netti, puhelin, sähköt, luottokortti, jaadajaada. Ei mitään sen ihmeellisempää. Ruoka, josta haluan itseäni muistuttaa, että sen kulut ovat pienentyneet koulun alettua ja jonka ostamista olen tarkkaillut aivan hulluna viimeisen kuukauden. Sitten on kuitenkin se koululasku. Mahdollisesti tässä olisi vielä tulossa harrastuslasku (aka heppailu satunnaisesti). '
Mua turhauttaa aivan helvetisti.
Mä maksan työkseni muille ihmisille rahaa, jota mulla ei edes itse ole. En pysty ostamaan mitään itselleni, en menemään kampaajalle ja talvi ja helvetin kylmä ilma ovat jo täällä. Viime vuoden talvikengät kuluivat jo silloin lähes puhki, vaikka ne olivat keskivertoa kalliimmat. Sellainen mä kuitenkin olen, käytän yhdet loppuun, koska mulla ei koskaan ole varaa kuin niihin yhtiin. Samoin se talvitakki, siitä hajosi vetoketju. Sekin oli hieman keskivertoa kalliimpi, jotta se kestäisi.
Ja kelle muulle mä tästä voisin olla vihainen, paitsi itselleni? Itsehän mä olen itseni tähän tilanteeseen saattanut. Se mitä mä vaan haluaisin on opiskella, käydä töissä, joskus sillä vapaa-ajalla tehdä muutakin. Mä uhraan jo nyt mielestäni paljon enkä usein lähde minnekään, en käy juhlimassa, juomassa, kyläilemässä, matkoilla, missään muuallakaan, koska en voi käyttää rahaa mihinkään "ylimääräiseen". Terveydelle hyvä, sosiaaliselle kanssakäymiselle ja muulle kivalle mitä nyt nuori ihminen voisi haluta tehdä, helvetin huono.
Mulla on lainat, mulla on haettuna ne valtion tuet mitä voin saada. Silti mulle ei jää juuri mitään.
Vaihtoehto opiskelu mun on ilmeisesti suljettava ennemmin tai myöhemmin pois.
Paskan määrä ei ole vakio ja mun kestävyysvitutusärsytyspaskamaisuuskäyrä sen kun jatkaa nousuaan.
Mä en enään ihan oikeasti tiedä mitä mun pitäisi tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti