Okei, ensinnäkin, tänään on vuoden 2013 181.päivä! Ai mistä tiiän? No laskin.
Hahhhah. No en todellakaan. Tää blogger onneksi kertoo sen mulle mun puolesta, että tää on mun 181 merkintä, jolloin siitä on aika helppo päätellä. Olen kuitenkin edelleen onnistunut lisäämään lauseen tai kaksi joka päivä, joskus vähän myöhässäkin, mutta joitain kertoja olen itselleni anteeksi antanut. Joskus sellaiselle väsymiselle ei vaan voi mitään ja kun silmät ei enää pysy auki niin käyppä siinä vielä jotain päivittelemään. Väitän kuitenkin, että 95prosenttisesti olen päivitykseni oikeasti tehnyt ihan oikean päivän puolellakin!
Niin. Sadaskahdeksaskymmenesyhdes päivä alkoi näin:
Rakke se osaa nauttia huomiosta! Tai pakottaa kaikkia ottamaan hänet huomioon.
Oltiin Minden kanssa kyllä molemmat vähän kujalla koko aamu ja vielä vähän päivälläkin. Ei siis tehty mitään viisasta enkä minäkään suurista puheistani huolimatta lähtenyt enää myöhemmin Itikseen.
Sain kuitenkin jotain aikaiseksi! Asensin kaikki mun loputkin kattolamput ainiin paitsi sen makkarin, jossa on vähän epäilyttävässä kunnossa se toinen katosta tuleva johto, joten siihen en uskalla mennä yhdistelemään mitään sokeripaloja ilman sähkäriä. Siirtelin myös (vihdoin) teeveetasoa ja ruokapöytää kokeilumielessä eri paikkoihin kun on niin hirveän hankala päättää mikä olisi parhaiten missäkin. Tällä kertaa kuitenkin luulen, että näillä mennään ainakin tupareihin asti. Mua vähän ärsyttää kun teevee on jotenkin "kaiken keskellä" enkä niinkään haluaisi sen olevan. Joku voisi sanoa, että mulla on liian isoja huonekaluja tähän asuntoon, mutta sanoisin, että se on nyt vain katsojan silmissä. Jotkut ovat ehkä vähän poikkeusyksilöitä, mutta ne on myös sellaisia, jotka varmaan kulkevat mukana pitkään eikä niitä voi vain heivata jonnekin. Uusi olohuoneen kattolamppu ainakin on ihan överi.. :D
Liikaa blingblingiä ?
Hieno lamppu!!! T. Minde
VastaaPoistaet ole tainnut sitä vielä edes luonnossa nähdä vaikka se tuolla katossa viimeksikin roikkui :D
Poista