torstai 27. kesäkuuta 2013

Poikaistuoksu

Ukkosta on jännityksellä odotettu, mutta tänne etelään se ei vaan ole vieläkään tullut. Ilma on niiin painostava, että varmaan joutuu kulkemaan hartiat lysyssä ja jälleen hiukset naamaan liimattuna. Saan kyllä iloa siitä, että punapää on taas palannut! Voi kun olisi varaa käydä kampaajalla useammin niin kuin ennen.. Kotivärjäykseen minä en lähde, ei siitä tule lasta eikä kagaa. 

Eilen joku poikanen totesi metrossa, että pojat tuoksuu ja tytöt haisee. Olen hyvin pitkälti sitä mieltä, että niinhän se on. Itse kun metroon istahdin jälleen niin, että otsalle kerääntyi hikipisaroita en voinut olla miettimättä, miksi mä en voi hikoilla niin kuin miehet. Eli käytännössä niin ettei sitä vaan näe. Paitsi urheilutilanteessa. Ja vielä sittenkin tuoksua niin hyvältä, että ohikulkijat pysähtyvät tuoksuttelemaan..
Miehet, mikä oikeasti on se salaisuus??!

Töissä vein kahdelle kaverille munat. Niin kuin huviksi, lahjaksi. Ihminen on hauska kun se vähän hämmentyy ja sitten kuitenkin ilahtuu paljon niinkin pienestä jutusta kuin suklaamuna.
Vähän jopa karkasin ajoissa pois, saas nähdä tuleeko huomenna satikutia ;) Ihan niiin kuin se mua enää kiinnostaisi.. Anteeksi vaan, että tällaisina hetkinä kun vietän jonkun kanssa viimeistä yhteistä työpäivää niin haluan myös ikään kuin hyvästellä pitemmän kautta ja silloin sitä ei vaan jaksa jäädä hengailemaan turhaan ja odottelemaan muita. Hupsista vaan. 

Ilta/varhaisyö vietettiin Minden kanssa! Katottiin Notredamen kellonsoittaja englanniksi ja niin mä taas opin hienosti uusia sanoja :D Disney leffat on ihan parhaita! Leffaeväät käytiin hakemassa Alepasta. Tää cokiksen nimikampanja on ihan loistava ja jälleen sai käyttää aikaa valitessaan minkä nimen haluaisi. 
Kumpihan mahtaa olla kumman? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti