Vieraalla maalla

Tänään päivä on kulunut palautuessa reissusta. Heppamaailma se taas jäi päähän pyörimään ja jälleen harmittaa kun piti lähteä niin pian. Koiria ulkoiluttaessakin tuli sellainen fiilis, että hitto kun on nämä nurkat niin nähty. Nautin tosi paljon Saarenmaan luonnosta muutenkin kuin vain heppaillessa ja siellä on niin ihanan rauhallista verrattuna tähän Helsingin meininkiin. Ja onhan se aina ihanaa nähdä miten paljon siellä koirat ja hepat nauttii, on tilaa mennä ja ruokaa riittää. Äh kun alkaa ihan ahdistaa kun miettii miten kivaa siellä on.  Se on sellainen ihan oma meininkinsä. En tiedä millaista siellä päin olisi viettää esimerkiksi vuosi, mutta lyhyessä ajassa sitä tavallaan sulkee täysin kaiken muun ympäriltään ja on vain siellä omassa maailmassaan. Ehkä se on missä tahansa maalla asuessa vähän sellaista? Heti Tallinnassa alkoi jo suomalaispaljous ahdistaa kun ehdimme pyöriä siellä muutaman tunnin.  

Pyörähdin tänään päivällä Puotilassakin. Paljoa en voi siellä nyt tehdä enkä edes purkaa kaikkia kamoja kun ei ole mitään mihin niitä laittaa, mutta niitä vähäisiä huonekaluja ehdin kyllä jo siirrellä ja pohtia pitkän aikaa. Kyllä se mahdollinen uusi järjestys alkoi jo hahmottumaan, mutta on se vaikeaa! Mitään muuta tulevaisuuden suhteen en olekaan saanut ajateltua. Tässä sitä taas ollaan entistäkin sekaisemmissa tunnelmissa miettimässä, että haluanko oikeasti mennä opiskelemaan ja mitähän sitä ihan oikeasti haluaisi opiskella ja missä ja miten ja onko se edes Suomessa? Voi kun näihin kysymyksiin olisi oikeasti olemassa tosi yksinkertaisia vastauksia. Ikuisen ponitytön pää alkaa taas kääntyä ihan vääränlaisiin suuntiin jos järkipohjalta ajatellaan. Voi kun olisi niin paljon rahaa tai varma työpaikka ja palkka, että asiat vain järjestyisi. Miten musta onkin tullut tällainen haahuilija?? Mustahan piti vaan tulla laulava ratsupoliisi ja piste. Tai ainakin uutistenlukija. En kestä tällaista epätietoisuutta, joka on vielä tavallaan ihan itse luotua. Kaikkihan ratkeaisi sillä, että tekisi vaan sen, mikä on helpoin ratkaisu eikä haaveilisi muusta. Mutta entäs sitten kun ei voi lopettaa pohtimista ja tyytyä yhteen ajatukseen? 

Hjälp!

Ps. Lomakin on nyt loppu.