Kävin tänään Puotilassa mittailemassa ties monettako kertaa, hienoa miten aina hävitän ne lappuset mihin olen kaiken kirjoittanut! Ensi viikonloppuna muutetaan virallisesti takaisin, vaikkakin hommaa vielä hieman riittää. Äitin ostama pöytä sopi kuin nappi!
Tänä viikonloppuna ajattelin, että saisin suurimman osa asioista tehtyä, mutta sitten on niitäkin mitä en itse osaa ja kun luulin pääseväni tästä kesäkuun ensimmäisestä juhlaviikonlopusta ihan kuivin jaloin pois niin EI. Hyvin miellyttävä, vaikkakin hiukan viimetingan kutsu tuli nyt sitten ja onhan se aina juhlittava, kun jollain on tämmöinen erikoislaatuinen valmistumispäivä. Amikset tosin juhlii cooleimmin ja näistäkin juhlista taitaa tulla aika persoonalliset veikkaisin ;) Jos sitä sitten sunnuntaina Ikeaan (niin vissiin).. Sankari ei halunnut lahjaa, mutta kun en voi näille ideoilleni mitään. Huomisesta tulee siis kiireinen kaiken suhteen ja taidan yrittää juosta Itistä parhaani mukaan ympäri.
Nyt mun on pakko myös julistaa, että tänään on vuoden sadasviideskymmenes päivä eli sama määrä päivityksiä löytyy myös! Suurin osa vähemmän kuin enemmän asiaa ja niiin edelleen, mutta who cares! Näin kauan en usko, että olen koskaan pysynyt uuden vuoden lupauksessani. Jo tämä on itsessään juhlan paikka. Sen kunniaksi palanen (=2riviä) sokolaatia! Joojoo sanoin, että pitää vähentää, mut mä en ole näitä ostanut ja sitten kun taas yksin asun niin ei ole varaakaan ostaa ja HEI
It’s my life and I know it’s not forever
It’s my life and I’ll share it all with you
It’s my life, we were meant to be together
I’ll give my life to you
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti