keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Valoa pimeään

Tänään töissä tulikin sitten mokailtua aikalailla, se on jännä miten kaikki sitten sattuukin samana päivänä. Laitan ne tapahtumat kuitenkin ehdottomasti väsymyksen piikkiin. Peruin rehvit Ronjankin kanssa minkä uskon olleen erittäin viisas päätös. Olen saanut vähän levättyä ja ehkä näin huomenna on parempi meininki! 
Sain myös suunniteltua lauantain muuttajamimmien menun! Aika coolia kasvismeininkiä luvassa ;) Oikeastaan aika kiva, että pitää tehdä kasvisruokia. Tulee varmaan tilaisuuteen hyvin sopivaa settiä. Toisaalta saas nähdä mitä arvovaltaiset laatikoidenkantajat sitten sanovat! Vähän jännittää. Nyt ei saa mokata! Hahaah kuulostaa siltä kuin olisi parempaakin gourmeeta luvassa..

Illalla annoin majakan valon vilkkua. Kiitos tästä tunnelmavalaisimesta kuuluu Minnalle ja Ronjalle, joilta sain sen joululahjaksi ja jotka ovat sen omin pikku kätösinsä vääntäneet. Minusta se on oikeesti hirveen hauska ja hyvin valaisee! :) 

Ihanan rentouttava iltalenkki käytiinkin tänään sitten oikein kivassa talvimyräkässä. Tällä kertaa ei Antti -tuiskussa, mutta odotan innolla saako tämäkin luonnonilmiö oman nimensä. Kirjaimellisesti oikea koiranilma, sillä ulkona ei ketään muita näkynytkään kuin koiria, niiden innokkaita lenkkeilyttäjiä ja lapsia. Tuskin kukaan muu vapaaehtoisesti tuossa kelissä lähteekään ulos.. Freija ja Raksu kuitenkin nauttivat ihan täysillä mikä on tietysti aina kivaa. Ne ovat selkeästi löytäneet yhteisen sävelen ja Raksu lähteekin jo hyvin itse leikkimään ilman, että Reiskan tarvitsee sitä aina innostaa. 


Pieni vesispanieli kastui jälleen hyvin ja imaisi itseensä mukavat lumimöykytkin.


Päivän biisinä on soinut Justin Robinettin ja Michael Henryn uusi upea coverveto Bruno Marsin biisistä When I Was Your Man. Toimii <3



2 kommenttia: