sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sokerinen Sunnuntai

Tänään aamu alkoi kivan sunnuntaisissa merkeissä; sain nukkua pitkään ja hengailla aamulla ihan rauhassa kun koirat olivat jo päässeet aamu-ulkoilulle. Käytin itse Raksun ja Reiskan kuitenkin vielä pidemmällä lenkillä ennen kuin lähdin ajelemaan tallille. Tänään oli ihanan kaunis ja aurinkoinen sää sopivalla -6c pakkasella!


Päivällä Sipoossakin riitti hyvää säätä ja oli ihana päästä poneilemaan pitkästä aikaa! Joulun jälkeen en ole taas ehtinyt käymään tallilla kuin kerran viikossa, joten johan oli aika. Menin alkuverkat maastossa ja sen jälkeen kentällä perusjuttuja, taivutteluja ja siirtymisiä, ilman satulaa. Tritla oli ihan mahtava, energinen ja kevyt ratsastaa. Ponilla oli ollut taas vähän vapaata niin se jaksoi hyvin keskittyä ja tehdä töitä reilun tunnin ajan :)

Kotiin päästyäni kokkailin kahden pikkukokin, iskän ja Raksun kanssa. Tehtiin poroa Sallanberg (heja Sverige!) ja kunnon pottumuusia. Ruotsalaiset kun eivät halunneet poropiffeihin käytettävän kananmunasta kuin keltuaiset, niin minä sitten väänsin elämäni ekat marengit jäljelle jääneistä valkuaisista. Hyvää tuli kaikesta ja oli melko nopeaakin ja ainakin helppoa!
Tässä vielä videopätkä Raksusta, jonka kanssa rutiineihin kuuluu pehmolelun kanssa riehuminen mielellään useita kertoja päivässä ehdottomasti kymmenien minuuttien ajan ;)


2 kommenttia: