Aamu alkoi koomalla. Liian vähän unta, mutta eilisestä kuitenkin selvitty jes! Luulin laittaneeni edes ehjät housut jalkaan, mutta ei ja valitettavasti totuus paljastui mulle vasta bussia odotellessa. Reikähousut ja pakkanen ei ehkä ole paras yhdistelmä.. Töissä hommat olikin sitten pikkasen pielessä. Huoltomiehetkin polvistuivat suuren koneen edessä ja toinen sanoi kaverilleen, että huuda jos sattuu.. Korjaamiseen näyttiin käyttävän ainakin puupalikoita ja nippusidettä. Takuuvarmasti toimivaa tavaraa siis! Vain jesari puuttui. Kymmenen maissa hommat alkoi meidän koneella vihdoin sujua. Olisin siis hyvin voinut nukkua vaikka muutaman tunnin pommiin eikä olisi ollut mitään ongelmaa! aaargh..
Tällaisen työpäivän jälkeen sitä jotenkin ajattelee, että ei tässä nyt enään mitään. Olen ihan poikki, mutta käyn vielä Puotilan kautta ja sitten kotiin. Kotona odottikin jorma, jota pitäisi pakkaamiseen ja suojaamiseen käyttää. Tutkin tavaramäärääni ja sitä on sittenkin ehkä ihan vähän enemmän kuin mitä olin alustavasti ajatellut, mutta enköhän mä hommat jotenkin selvitä lauantaihin mennessä!
Kotimatkalla sitten selvisikin tämä vanha tuttu sanonta: "Skoda, neljä pyörää ja loota. Helppo purkaa muttei koota".......... Auto lähtikin paremmassa seurassa ihan omalla VIP kyydillä ja erittäin mielenkiinnolla odotellaan mikä on hänen lopullinen tuomionsa. Autoystävähän oli vuosihuollossa juuri, mutta nyt siihen iski joku erittäin yllättävä ja epämiellyttävä ääninen vika, jonka seurauksena ei voitu ajaa kotiin asti vaan jouduttiin soittamaan Sjöbergin hinaus paikalle. Näin ei vaan voi tapahtua milloinkaan muuten kuin juuri sinä päivänä kun haluaisi vain nopeasti kotiin syömään ja lenkittämään koiria ja aikaisin nukkumaan. Helvetin maanantait.
Mä en todellakaan usko siihen, että perjantai 13. olisi aina se huono päivä. Mä uskon siihen, että jokainen maanantai on enemmän tai vähemmän epäonnenpäivä ja se pitäisi jo kaikkien hyvinvoinnin, turvallisuuden ja terveyden säilyttämiseksi lisätä viikonloppuun!
Huomenna on pakko mennä paremmin.
Aamen!
VastaaPoistaNimenomaan!! -.-'
Poista