Tämä päivä on kulunut vielä palautuessa leiristä. Aina sen jälkeen on vähän aikaa ihan pihalla oikeasta elämästä ja arkeen paluu on hieman haastavaa. Nukuin pitkään ja sen jälkeen jumitin vielä pidempään vain selaillessa nettiä ja katsomalla rästiin jääneitä ohjelmia Katsomosta.
Kuuntelin leirin konserttiäänitteitä ja niistä iski haikeus ihan heti. Miten tänä vuonna olikaan niin mahtava meininki? Nyt oli myös ensimmäinen kerta mun koko elämässä kun olen oikeastaan aika tyytyväinen omaan esiintymiseeni, kerrankin osasin heittäytyä! Eihän siihen mennytkään kuin 22 -vuotta.. Oon aina ollut vähän tälläinen myöhäisherännyt. Se mikä juuri tekee tuosta musaleiristä niiin mahtavan on se ilmapiiri, kun yleisössä on tuttuja, joilta saa kannustusta sitä uskaltaa kokeilla kaikenlaista ja kasvattaa omaa itsevarmuutta. Missä muualla noita hullutteluja kokeilisi jossei leirillä? Ei ihan joka paikassa ole yhtä ymmärtäväinen yleisö ;)
Saan toivottavasti laitettua lisää kuvia leiristä myöhemmin kun aktiiviset kameraihmiset niitä julkaisevat, mutta olen niiden puuttumisen lisäksi unohtanut kirjoittaa, että leirin päätöskonsertissa esitin siis kappaleet Undressed (Kim Cesarion), joka oli mun oma prokkis ja versio oli luotu Kimin liveversion pohjalta, sekä Grace Potterin Paris (Ooh la la):n, jota ehdotin liidatulle bändilleni ja se onneksi heille kaikille kelpasi :) Paris päästiin vetämään myös Porin jazzkadulla.
Olen nyt koittanut käyttää kaikkea mahdollista pohdinta kapasiteettiani siihen, mitä mun ihan oikeasti pitäisi ja kannattaisi tehdä niin kuin öö.. maanantaista alkaen. Ei hemmetin hemmetti. Miten voi ollakin niin, että yksi musaleiri laittaa taas ajatuksia ihan sekaisin ja suunnitelmat haluavat muuttua, vaikka kuinka huolella ja järjellä niitä olisi luonut!? Oikeesti voi peräaines.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti