maanantai 22. heinäkuuta 2013

Laiskiainen

NO OKEI. Siivousurakka ei vielä ihan täysin valmistunut. Myönnetään, että jatkoin hieman laiskottelua. Heräsin kuitenkin jo ennen kahtatoista, aika paljonkin ennen, joten pisteet siitä. Huomiseksi on onneksi muutakin ohjelmaa, niin saa nämä hommat taas vähän ootella.. Eikä mulla nyt täällä varsinaisesti ehkä sotkuista ole, mutta oikein mikään ei vaan ole paikoillaan ja se on ihan yhtä ärsyttävää! Ja on täällä kyllä imuroitavaakin.. Ja matkalaukku pitää tyhjätä. Se ei todellakaan ole tyhjä, vielä. Mutta vitriinikaappia täytin vähän jo siksi, etten ihan oikeasti ala enää raahaamaan sitä toiselle puolelle kämppää. Matka on aika lyhyt, mutta juuri eilen sitä raahatessani lähti melkein kaksi kattolamppua..
No jossain oon sentään onnistunut; käytiin Rakken kanssa kiertämässä lahden ympäri ja jaksoin juosta ehkä puolet matkasta. Se on jo paljon edistystä! Luulen kyllä, että siihen voisi tarvita jotain juoksukoulua. Sää oli aika kiva, tosi sellanen ällöttävän syksyinen muuten, mutta oli lämmin. Sadettakin onnistuin välttämään taidokkaasti. Rakkekin viipotti sellaista vauhtia koko matkan, että nyt se on kivasti väsynyt. No okei se kyllä nukkuu aika hyvin.. 

Mutta myös mua väsyttää, joten menen nukkumaan. Huomenna sitten Minden kanssa katsomaan millaista on elämä kaupungissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti